Kuvittelin etukäteen tuntevani tämän kirjan, kukapa ei olisi Frankensteinista kuullut. Kuitenkin kirja osoittautui yllätykseksi. Varsinaista kauhua kirjaa lukiessa en juurikaan kokenut. Sen sijaan kirja oli paljon tunteellisempi kuin odotin. Loppujen lopuksi en edes tiennyt hirviöstä tai hirviön luojasta, Victor Frankensteinista, mitään. Jo alku hämäsi täysin: kuka Robert Walton ja mikä ihmeen matka Pohjoisnavalle.
Hirviö itse osoittautui varsin mielenkiintoiseksi ja inhimilliseksi hahmoksi. Hirviö kaipaa kontaktia ihmisiin ja hyväksyntää, mutta ei voi sitä saada, koska näyttää niin kammottavalta. Kaikki muut hahmot hirviötä lukuun ottamatta ovat ärsyttävän hyveellisiä. Hullu tiedemieskään ei ole hullu, vaan lähinnä intohimoinen ja älykäs tutkija, jonka kiinnostuksen kohteet suuntautuivat väärään suuntaan hänen äitinsä kuoleman takia.
Mielenkiintoinen teema kirjassa on se kuinka vaarallista tekninen ja tieteellinen edistys voi olla. Frankenstein varoittaa useasti pyrkimästä liian pitkälle. Tältä osin kirja tuntuu varsin modernilta ja voisi ihan yhtä hyvin viitata esim. muuntogeenisten elintarvikkeiden riskeihin. Tämä teema peilautuu myös mielenkiintoisesti Waltonin pyrkimykseen päästä Pohjoisnavalle. Vaikka sekin on äärimmäisen vaarallinen tavoite, Frankenstein puolustaa sitä ja haukkuu miehistön pataluhaksi heidän alkaessa kapinoida.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti