Bernhard Schlink: The Reader (Der Vorleser)

Törmäsin vahingossa tähän kirjaan, johon elokuva The Reader (Lukija) perustuu. Koskapa elokuvaa katsoessani arvelin, että kirja olisi parempi, en malttanut olla tarttumatta siihen. Tämä sinällään on tapojeni vastaista, sillä yleensä yritän pitää kiinni siitä, että luen käännöksiä ainoastaan suomeksi.

Elokuva on hyvin uskollinen kirjalle, erityisesti ensimmäisessä osassa, jossa kerrotaan Michaelin ja Hannan suhteesta. Toinen osa ei noudata niin tarkkaan kirjaa. Kirjassa esim. Michael kysyy isältään, filosofian professorilta, neuvoa pitäisikö Hannan lukutaidottomuudesta kertoa, eikä oikeustieteen professorilta. Tämäkin osaltaan vaikuttaa siihen, että kun kirjan toisessa osassa pohdiskellaan syyllisyyden käsitettä eri tavoin, elokuva ei tavoita millään kirjan syvyyttä.

Esimerkiksi Michaelin liftaus keskitysleirille oli mielenkiintoinen kohta. Hän saa kyydin mieheltä, joka kommentoi kyynisesti Michaelin motiivia visiitille ja lopulta Michael epäilee hänen olleen itse vartijana keskitysleirillä ja mies heittää hänet ulos autosta. Michael ei varsinaisesti löydä keskitysleiriltä sitä mitä etsi. Kokonaisuudessaan tämän kohtauksen tunnelma vastasi hyvin omaa kokemustani.

At first I was embarrassed to wander home through the Alsatian villages looking for a restaurant where I could have lunch. But my awkwardness was not the result of real feeling, but of thinking about the way one is supposed to feel after visiting a concentration camp.

Kaikkein mielenkiintoisin osuus oli kuitenkin siitä kuinka syyllisyys vaikuttaa sukupolvien väliseen kuiluun ja lasten irtiottoon vanhemmista. Mikä oikeus on "syyllisellä sukupolvella" sanoa yhtään mitään lapsilleen. Kuinka samanaikaisesti voi syyttää vanhempiaan ja rakastaa heitä? Michael pitää myös aluksi vanhempiaan syyllisinä, mutta muuttaa myöhemmin mielensä, mikä erottaa hänet opiskelutovereistaan. Sen sijaan hän potee samaa syyllisyyttä Hannan osalta.

These thoughts did not come until later, and even later they brought no comfort. How could it be a comfort that the pain I went through because of my love for Hanna was, in a way, the fate of my generation, a German fate, and that it was only more difficult for me to evade, more difficult for me to manage than for others? All the same, it would have been good for me back then to be able to feel I was part of my generation.

Loistava kirja! Kannattaa lukea!