sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Tyttö tuli!

Olisi tietysti hyvä jaksaa blogata näytelmästä hyvissä ajoin ennen viimeistä esitystä, mutta tällä kerralla se onnistui vaivoin.

Kävin Kansallisteatterissa katsomassa Otso Kauton kirjoittaman ja ohjaaman näytelmän Tyttö tuli!. Näytelmä kertoo isistä ja tyttäristä ja rakentuu irrallisista kohtauksista. Lavalla on kolme isä-tytär-paria, jotka kaikki matkustavat henkilöautolla Euroopassa. Välillä parit vaihtuvat. Tyttäret, isät ja perheet ovat erilaisia: on kapinoiva teini ja herkkä nuori nainen, on herkempiä ja kovempia isiä ja on ydinperheitä ja eronneita.

Näytelmässä on monta hienoa kohtausta ja ajatusta. Se pakottaa pohtimaan, mikä on aina hienoa näytelmässä. Erityisesti mieleeni jäivät kohtaus, jossa esitettiin mitä tytöillä on edessään, kun heille tehdään kaikki se, minkä isät ovat tehneet naisille.
Kuitenkin rakenteensa takia se jää kovin hajanaiseksi ja hienot ajatukset unohtuvat nopeasti, kun mistään ei kasva mitään laajempaa. Tämä on sääli, sillä näytelmässä on paljon hyvää.

The Informant! (Ilmiantaja!)

Ilmiantaja on pyörinyt elokuvateattereissa jo niin kauan aikaa, että tositapahtumiin perustuva tarina lienee kaikille tuttu: Matt Damon esittää Mark Whitacrea, joka suostuu yhteistyöhön FBI:n kanssa paljastaakseen työnantajansa osallisuuden kartelliin. Vähitellen elokuvan aikana selviää, että Whitacren kohdalla kaikki ei olekaan niin kuin pitäisi, vaan hän on mm. keksinyt alkuperäiseen FBI:n yhteydentottoon johtaneen kiristyssyytöksen ja kavaltanut huomattavia summia rahoja työnantajaltaan. Hauskana yksityiskohtana kavallettu summa kasvaa joka kerta, kun asiasta puhutaan, ilman että sitä varsinaisesti selitettäisiin.

Elokuvan vahvuus on ehdottomasti Matt Damon. Hän esittää uskottavasti erittäin älykästä, mutta maanisdepressiivistä tutkijaa. Erityisesti mieleeni jäivät hänen melko absurdit monologinsa. Ne, kuten myös koko elokuva, kulkevat melkoisella vauhdilla ja sisältävät jännittäviä käännöksiä, niin että tylsää hetkeä ei tule. Tämä elokuva on ehdottomasti parhaimpia Hollywood-elokuvia pitkään aikaan.