Lukija ei ole elokuva holokaustista tai Natsi-Saksasta toisin kuin voisi kuvitella. Sen sijaan Lukija on ennemminkin kehityskertomus, joka kertoo samalla syyllisyydestä. Ja nimen omaan sellaisen ihmisen syyllisyydestä, joka on syntynyt vasta toisen maailmansodan aikana. Se on kysymys, jota pohdin välillä: miten saksalaiset tulevat toimeen sen kanssa, että edeltävistä sukupolvista on useimpien pakostakin hankala olla ylpeä. Mitä he ajattelevat omista vanhemmistaan tai isovanhemmistaan?
Kate Winslet esittää elokuvassa Hanna Schmitziä, naista, joka on toiminut toisen maailmansodan aikana keskitysleirin vartijana. Elokuvassa ei näytetä kuitenkaan ollenkaan kuvaa siltä ajalta, mikä on minun mielestäni toimiva ratkaisu. David Kross esittää nuorta poikaa, Michaelia, joka rakastuu Hannaan. Ralph Fiennes on Michael vanhempana. Elokuvassa on kyse Michaelin syyllisyydestä, ja siitä miten se painaa koko hänen elämänsä ajan.
En ole lukenut kirjaa, johon elokuva perustuu, mutta minulle jäi sellainen tunne, että elokuva toimii pelkästään kirjan kuvituksena sen sijaan, että se paneutuisi syvemmälle syyllisyyden käsitteeseen. Elokuvassa oli muutama vahva hetki, kuten se, kun yksi opiskelijapojista pauhaa kuinka oikeastaan olennainen kysymys ei ole se, että miksi edellinen sukupolvi ei toiminut vaan se, että miksi he eivät tappaneet itseään kuultuaan holokaustista. Toinen vaikuttava kohtaus oli seurata oikedenkäynnin aikana kuinka ihmiset, joita voisi pitää täydellisenä pohjasakkana, koska he ovat olleet keskitysleirin vartijoina, vajoavat vielä alaspäin pyrkiessään siirtämään itselleen kuuluvan vastuun eteenpäin.
Elokuva jää kokonaisuutena ihan ok -tasolle. David Kross tosin tekee nuorena Michaelina uskomattoman roolin. Muiden näyttelijöiden matkima saksalainen aksentti sen sijaan oli kerrassaan ärsyttävä. Ehkä elokuva tuntuu kiinnostavammalta, jos on harrastanut vähemmän Saksan historiaa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti