Corinne Hofmann: Die weiße Massai (Valkoinen masai)

Tätä kirjaa suositeltiin foorumilla suhteellisen helppolukuisena saksankielisenä kirjana. Sitä se todellakin oli, käytin sanakirjaa aluksi, mutta kun teksti lopulta tempaisi mukaansa, en enää jaksanut tarkistaa tuntemattomia sanoja, kun kokonaisuus kuitenkin oli ymmärrettävissä.

Corinne Hofmann matkusti 1986 poikaystävänsä kanssa lomalle Keniaan. Siellä hän näki kauniin miehen, masai-soturi Lketingan, ja rakastui häneen päätä pahkaa, vaikka he eivät juurikaan edes pystyneet keskustelemaan Hofmannin vähäisen englannin kielen taidon ja rajallisen ajan takia. Hän erosi poikaystävästään ja palasi loman jälkeen takaisin Sveitsiin suunnittelemaan muuttoa Keniaan. Hän todellakin jätti kaiken taakseen ja palasi Keniaan tietämättä juurikaan mitään masaiden tavoista ja kulttuurista.

Kirjan alkuasetelma on suorastaan raivostuttava. Suhtaudun äärimmäisen kyynisesti rakkauteen ensisilmäyksellä ja erityisesti siinä vaiheessa kun Hofmann palaa Keniaan, muttei ole ottanut ollenkaan selvää paikallisista tavoista, tekee mieli läimäyttää häntä. Kirja kuitenkin muuttuu mielenkiintoisemmaksi Lketingan ja Hofmannin suhteen kehittyessä. Molemmat tekevät kompromisseja, Hofmann enemmän, mutta Lketinga tukee häntä, eikä odota hänen ryhtyvän masai-naisille kuuluvaan roolin. He muuttavat Kenian pohjoisosaan, Barsaloihin, Lketingan kotiseudulle hänen äitinsä luokse. He taistelevat byrokratian kanssa, menevät naimisiin ja saavat lapsen. Hofmann tottuu hankaliin olosuhteisiin, mutta hänen säästönsä kuluvat ja hän sairastelee erityisesti raskaana ollessaan usein. Lapsen syntymän jälkeen suhde kärsii, Lketinga ryhtyy vainoharhaisen mustasukkaiseksi ja lopulta elämä on Hofmannille yhtä helvettiä. 1990 hän pakenee lapsensa kanssa Sveitsiin.

Kirja avaa samanaikaisesti näkymän masai-kulttuuriin, kulttuurieroihin ja elämään ja matkustamiseen 80-luvulla. Nykyään on hankala ajatella kuinka täydellisessä eristyksessä ulkomaailmasta Hofmann on ollut asuessaan Barsaloissa. Saattoi kulua useita kuukausia välissä ennen kuin hän pystyi puhumaan äitinsä kanssa. Mielenkiintoisin asia minun kannaltani oli kuitenkin se kuinka turismi ja rikas vaimo vaikutti Lketingaan. Alkuun hän ei osoita kiinnostusta Hofmannin rahoja kohtaan, mutta hän tottuu siihen, että Hofmaan rahoittaa kaikki epäonnistuvat suunnitelmat säästöillään, eikä ymmärrä sitä, että rahat loppuvat joskus. Vaikka käytännössä Hofmann pyörittää bisnestä (kauppaa Barsaloissa tai Mombasassa), Lketinga vaatii, että häntä kohdellaan pomona ja että hän tekee päätökset, koska hän on perheen pää. Lketinga oli varmasti onnellisempi ennen kuin hän tapasi Hofmannin. Näin Hofmann myös kirjoittaa jäähyväiskirjeessään Lketingalle ja kehottaa häntä olemaan menemättä uudestaan naimisiin valkoihoisen kanssa.

Kirjalla on kaksi jatko-osaa, jotka yritän lukea vielä tämän syksyn aikana.